Lappeenrannan kaverikoirat

Kennelliiton kaverikoiratoiminta on vapaaehtoistoimintaa, jossa koira tuo iloa ja elämyksiä ihmisille, joilla ei ole mahdollisuutta omaan koiraan. Kaverikoiranohjaajat vierailevat koiriensa kanssa esimerkiksi lasten, kehitysvammaisten ja vanhusten luona erilaisissa laitoksissa, kouluissa, päiväkodeissa ja tapahtumissa. Toiminnan tavoitteena on ihmisten ilahduttaminen ja piristäminen.

Kennelliiton kaverikoiratoiminta on alkanut vuonna 2007, ja pääasialliset kohteemme ovat vanhustenhuollon palvelutalot, harjaantumiskoulut kehitysvammaisille ja kirjastojen lukukoiratoiminta. Vierailemme myös nuorisotiloissa, päiväkotien tapahtumissa ja asukasyhdistysten tapahtumissa.

Oletko kiinnostunut toiminnasta?

Toivotamme uudet koirakot tervetulleiksi mukaan toimintaamme. Käythän Kennelliiton sivuila tarkastamassa kaverikoiralta vaaditut ominaisuudet. Uusien koirakoiden arviointitilaisuuksia järjestämme alueella tarpeen mukaan (tilaisuuksista ilmoitetaan uutisissa).

Uusia vakiokohteita otamme mahdollisuuksien mukaan. Voit pyytää meitä mukaan myös yksittäisiin tapahtumiin, kuten asukasyhdistyksen toripäiviin tai lastentarhan retkipäivään.

Ryhmän vetäjä: Salla Huolman (varalla Laura Pylvänen) (kaverikoirat.lpr@gmail.com)

Olemme yhdistäneet Lappeenranta-Lemi-Taipalsaari-alueella toimineet kaksi kaverikoiraryhmää yhdeksi ryhmäksi.

Mukaan toimintaan?

Lappeenrannan, Imatran, Parikkalan ja Joutsenon kaverikoiraryhmiin otetaan uusia koirakoita. Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä oman alueesi kaverikoiraryhmän vetäjään tai ilmoituksessa oleviin sähköposteihin.
https://www.kennelliitto.fi/koirat/kaverikoirat

Meitä on yli 30 erilaista iloista hännänheiluttajaa ja melkein sama määrä ohjaajia.